HIENOA HUOMATA….

On etuoikeutettua olla Suomalainen ja todeta kuinka Suomen suurlähetystö Tehranissa on myöskin auttanut meitä. Olemme saaneet sähköpostikyselyihimme nopeasti ja luotettavasti vastauksia kohdemaasta. Maa ei kumminkaan ole turistimassojen kansoittamia lomanviettomaita. Päinvastoin aika harva meistä on käynyt, saatikka ajatellut käyvänsä Iranissa. Siksi ajatus Iraniin ja Damavandille kiipeilystä  kiehtoi ja kannusti tarttumaan tilaisuuteen. Kaikkihan alkoi vajaan vuoden takaa, kun olin kansainvälisessä retkikunnassa Kiinassa Muztagh Atalla. Retkikuntaamme kuului Iranilainen Mohammad, joka toimi Norjalaisten kiipeilyoppaana. Hän heitti jäähyväisten saatteeksi ”kutsun” Iraniin! Eli nähdään ensikerralla hänen kotimaassaan. Vajaa vuosi mennyt ja näyttää hyvältä, että nähdään kohta:)…

Ensimmäinen mielikuvahan oli aavikoituneesta maasta, jossa tuskin olisi vuoria saatikka harrastettaisiin kiipeilyä. Molemmissa olettamuksissa olin väärässä. Iranissa löytyi Lähi-idän korkein vuori ja kiipeilyä harrastetaan laajalti. Veikkaan että tulevalla matkalla tulee vielä moni väärä olettamus muuttumaan positiivisessa mielessä.

Lähetystö

https://www.facebook.com/FinnishEmbassyTehran?ref=ts&fref=ts

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s